tiistai 12. toukokuuta 2009

Toukokuun toiminnasta (ja vähän myös kesän)

Hei!

Toukokuu alkoi perinteisellä tapaamisella keskiviikkona 6. päivä. Paikalla oli muutama aktiivi, joiden kanssa puimme Mahdollisuuksien torin toteutusta ja kesän ohjelmaa (muun muassa). Tuo tapaaminen oli viimeinen tänä keväänä tutussa ajankohdassa kuun ensimmäisenä keskiviikkona. Seuraava tapaaminen järjestetään kuitenkin ennen syksyä, koska kesälle on kaavailtu ohjelmaa, ja toivottavasti tullaan kaavailemaan lisää =)

Ensin Mahdollisuuksien torista: Tapahtuma kuuluu Maailma torilla tapahtuma-sarjaan, johon on moni varmasti törmännyt muissakin kaupungeissa. Tapahtuma tarjoaa loistavan tilaisuuden päästä tutustumaan erilaisten järjestöjen toimintaan sekä kurkistelemaan vieraiden kulttuurien tarjontaan. Amnesty on myös paikalla Kuopion paikallisryhmän voimalla, tapahtumassa myös haastatellaan Kuopion Amnesty-aktiivia. 
  Tule siis ihmeessä mukaan!  Teltallemme ovat tervetulleita auttamaan kaikki tutut aktiivit, ja tietysti toivomme suurta mielenkiintoa uusilta utelialta ihmisiltä.
Tapahtuma on siis Kuopion torilla 16.5.2009 klo 10.00-14.00

Sitten hieman muuta tulevaa...
Amnesty International lanseeraa uuden kampanjan kansainvälisesti aivan piakkoin. Kampanjaan olimme tutustumassa Helin kanssa viime viikon lauantaina Kouvolassa. Kiitos Kouvolalle hyvistä järjestelyistä! Kyseessä on mielenkiintoinen kampanja köyhyttä vastaan. Suomessa liikkeelle lähdetään kesäkampanjalla, jonka teemana on mm. slummien ihmisoikeuksien parantaminen. Kampanjasta en tällä erää uskalla sen enempää kertoa, koska en ole vielä saanut ryhmämme käyttöön tulevaa materiaalia. Luvassa on kuitenkin käyttökelpoista ja puhuttelevaa matskua, jota mielelläni näkisin Kuopionkin katukuvassa kesän aikana. Siksi Kuopion paikallisryhmässä laitetaankin pikimmiten käyntiin aivoriihi kampanjan suhteen. Tästä aiheesta tosiaan lisää tuonnempana.

Kesällä järjestettävistä tapahtumista ja tapaamisista voi lukea täältä blogista. Jos ideoita ja mielenkiintoa syntyy jo tuon pienen kappaleen pohjalta niin eikun vaan postia tulemaan=) 

Kiitos kaikille kevään (ja Riikan puolesta varmastikin) talven toiminnasta ja aurinkoista kesän odotusta!

Mikko Hirviniemi, Kuopion ryhmäsihteeri